11/14/2010

Au pairin arkea ja opiskelua

Au pairin normaalista arjesta on kyselty (täällä kun esittelen ostoksia ja lukemiani kirjoja ja haaveilen korkkareista tai muusta hömpästä... sitä se arki ei kuitenkaan ole), joten nyt kerron yleisesti normaaleista päivistäni ja myöskin ranskan opiskelusta, jonka aloitin viikko sitten.

Aloitetaan normaalin päivän aikataululla:
05:45 herätys
06:00 asti torkun painamista
Sitten kahvit tulemaan, aamupalan väsäystä
Noin 06:30 puen, meikkaan hieman, hampaiden pesu jne.
Sitten lasten herätys, aamupala, lapsille vaatteet päälle
Noin 07:15 viimeistään pyritään lähtemään koulumatkalle
08.00-08.15 ollaan lasten koululla, jonne päästään kahdella metrolla ja yhdessä bussilla
08:20 lasten koulu alkaa ja mä juoksen bussiin
09:00 alkaa mun ranskan tunnit. Tähän mennessä olen onnistunut olemaan ajoissa kerran
12:00 asti opiskelen ja sitten menen kotiin; lounas, pientä siivoilua, läksyjä, kaupassa käyntiä tms. ja joskus vain rentoutumista
Noin klo 14:30 lähden hakemaan lapsia (keskiviikkoisin yhdeltätoista ja perjantaisin kahdelta)
15.30 koululla ja  liikenteestä riippuen ollaan kotona 16:30-16:45
Välipala
Läksyt
Leikkimistä, pelailua, puistoon, leffan katsomista
19-20 aikoihin ruoka ja sen jälkeen iltapesut ja nukkumaan!

22:00 jälkeen liian myöhään koneella roikkumista ja kirjojen lukemista. Vaikka olen aamuisin väsynyt, rakastan sitä, kun illemmalla ei ole enää mitään velvollisuuksia (vaikkakin siis illat ovat rentoja, tehdään kotihommia yhdessä - tai ei ollenkaan) ja voi istua vaan aivot narikassa ja lukea kaikki lemppariblogit läpi. Se on mun terapiaa. Kun kirjoista on nykyään tullut mulle niin tapa, en enää osaa nukahtaa ellen lue edes muutamaa sivua kirjasta. 


Sitten opiskeluun, josta olen samalla todella innoissani ja samalla myös puhki. Vaikkei mulla ole kun kolme tuntia päivässä ranskan opiskelua, tuntuu että aika loppuu päivästä kesken ja mä juoksen joka paikkaan. Mulla on tunteja siis jokaisena arkipäivänä paitsi keskiviikkona (tällöin lapset pääsee aikaisemmin koulusta ja yleensä ehdin vain pyörähtämään kotona) ja kolme tuntia päivässä, yhdeksästä kahteentoista.

Kun lukiossa istumisesta on kaksi vuotta, niin tekee todella hyvää välillä opiskella. On ihanaa oppia uutta, tajuta, että oppii ja huomata tunneilla että mähän tajuan täällä - vaikka siellä puhutaan pelkkää ranskaa! Opiskelun tekee vielä mukavammaksi meidän tosi kiva ryhmä. Tuntuu tosi hyvältä olla pitkästä aikaa osa jotain ryhmää, tavata samoja ihmisiä monta kertaa ja tutustua. Meidän ryhmässä on pari espanjalaista, amerikkalainen, kanadalainen, pari korealaista, pari japanilaista, yksi kiinalainen, aussi ja kaksi suomalaista. Opiskelu on tosi rentoa, kaikki on mukavia eikä ketään kiinnosta tekeekö hölmön virheen vai ei. Mä olen aloittelijoiden ryhmässä, jotka ovat opiskelleet jo reilun kuukauden, en siis joutunut aloittamaan ihan alusta opiskellen perus juttuja, kuten numeroita, viikonpäiviä tai kuulumisten vaihtelua. Meillä oli ensimmäisenä päivänä tasokoe, itsensä esittely ja valokuvasta kertominen ranskaksi, jotta opettajat tiesivät mille tasolle meidät laittavat.

Mutta vaikka tajuan tunneilla lähes kaiken, se ei tarkoita, että vielä tulisin täysin toimeen ranskalla. Nuo opettajat puhuvat hitaammin ja selkeämmin artikuloiden kuin muut ranskalaiset, joille olen joskus joutunut sanomaan "C'est possible vous parlez un peu plus lentement pour moi?" eli olisiko mahdollista puhua hitaammin minulle, hahah... Mutta tästä on hyvä alkaa ja tuntuu, että opin kyllä koko ajan lisää. Nyt myöskin motivaatio oppia on aivan eri kuin Suomessa opiskellessa, kun mä oikeasti haluan oppia tätä kieltä, ja myöskin tarvitsen tätä kieltä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tällästä oon toivonutkin!! että OIKEASTI kerrot arjestas, ihan kiva tietää miten suunnilleen päivät menee :) mites sun viikonloput?

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Kiva että kelpaa :p Hmm, no ne tietysti vaihtelee, mutta yleisesti ottaen ne on "vapaata" ja rentoa. Mutta kun en osaa pitä tätä edes mitenkään työnä, en osaa myöskään kuvailla viikonloppuja hyvin :D Useimmiten olen perheen ja lasten kanssa, leikin ja pelailen, mutta jos mulla sattuu olemaan menoa, niin sitten se on perheelle ok, että menen. Vaikeasti selitetty :D

Anonyymi kirjoitti...

missä välissä voit vaan olla?? :o

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Kun tulen tunneilta, mulla on muutama tunti aikaa rentoutua, as you can see. Toki siivoilen, muttei siihen kovin kauaa mene aikaa, sitten voi vaan vaikka löhötä sohvalla ja katsoa Greyn Anatomiaa (näin tapahtuu ihan liian usein :D) :) ja iltaisin ja viikonloppuisin tietysti :)

Anonyymi kirjoitti...

miten löysit ton koulun?

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Ihan vaan googlettamalla "study french in Lyon" ja tutkimalla erilaisia vaihtoehtoja. Tuon koulun sivut olivat selkeimmät ja kurssit ei ollut ihan sieltä kalliimmasta päästä mitä muualla, ja sitten menin vaan käymään siellä. Tosin, tätäkin ennen kävin toisessa koulussa käymässä, mutta se oli pettymys, kirjoitin siitä täällä: http://meandlyon.blogspot.com/2010/10/ajatuksia-au-pairina-olosta.html