So happy, so sad

Mä tein jo pidemmän postauksen takaisin tulosta, mutta siitä puuttuu muutamat kuvat ja en jaksa keskittyä nyt niihin, joten kerronpa pikakuulumiset parin viikon Suomessa olemisen jälkeen :)

Mä ehdin tavata jo muutamaa ystävää ja hengailla mun perheen kanssa ennen viime lauantaita kun mun isä ja äitipuoli järjesti mulle aivan sairaan ihanat grillibileet. Lähes kaikki ystävät ja myös sukulaisiakin pääsi paikalle, oli mielettömän kaunis ilma, oli ihanaa nähdä mun kavereita ja iskä ja äitipuoli oli tehnyt ihan mielettömän hyvää ruokaa. En tiedä miten voisin kiittää juhlista tarpeeksi <3


Oon ollut mielettömän paljon kavereiden kanssa ja käynyt pari kertaa ulkona ja viettänyt yökyliä Essin, Ellan sekä mun siskon kanssa. Kai sitä tajuaa takaisin tullessaan kuinka ihmisiä oikeasti oli ikävä...

Lähdin keskiviikkona Hyvinkäälle siskon luo ja oli ihanaa tehdä ruokaa yhdessä ja vaan olla Jennan, sen pojan Vilin (kuvassa, grillibileissä meni vähän lujaa...) ja toisen siskon tytön kanssa. Tosin en ehkä halua koskaan nukkua enää Vilin kanssa samassa sängyssä... En tajua miten parin metrin sängyssä toi rääpäle voi viedä kaiken tilan?!

Äijäkuva

Torstaina jatkoin matkaa Helsinkiin ja oh my en muistanut kuinka kaunis Helsinkikin osaa olla. Oli ihanaa nähdä Mia ja heti tuli vähän Lyon-fiiliksiä :) Käytiin kahvilla, shoppailtiin ja tehtiin ruokaa, ja loppuillasta lähdettiin ranskalaispoikien kanssa ulos ja oli ihanaaaa puhua ranskaa pitkästä aikaa. Törmättiin muihinkin ranskalaismiehiin ja tuli ihan Lyonin baari-illat mieleen kun puhutaan vähän suomea ja muuten ranskaa. Ja se oli niin hauskaa kun meijän ranskalaismiehet jutteli tyttöjen kanssa ja oltiin vieressä ja voitiin arvostella niitä niiden vieressä ranskaksi. Ei me olla ilkeitä hoohoo. Poistuttiin vaan harvoin tanssilattialta ja muutenkin ilta oli tosi hauska. Mäkkärin (ja jätkien ihmettely siitä, että miten suomalaiset on niin kännisiä ja törkeitä vaikka ovat vain tilaamassa ruokaa) kautta kotiin vaikka sainkin ehdotuksen hostellin hyvistä sängyistä ja nyt selkä jumissa mietin, että olisi se sänky varmaan ollut mukavampi kun Mian ilmapatja... :D

Perjantaina tapasin vielä Ellua ja pikaisesti myös Jenniä ja oli ihanaa juoruta <3 Käytiin kaikki tuttavat ja ei niin tutut läpi; kuka oli ottanut lainan ja ostanut asunnon/talon, kuka ottanut koiran ja kuka odotti lasta... Koska se mun prinssi tulee ja ostaa mulle koiran?! Oikeesti mua vaan ahdistaa, tarviiko mun aikuistua? En haluuuu.

Oon ihan poikki ja haukottelin jo kahdeksan aikoihin ja mitä hittoa - kello on puoli viisi?! Hyvä unirytmi ja silleen. Mutta eipä mulla ole mitään aikataulua tai kiirettä tai rutiinia kuitenkaan :D Mun äiti kysyi tänään, että onko kivaa palata tähän kodin rutiiniin tai jotakin muuta sellaista. Anteeks mutta mihin rutiiniin? :D En tee mitään, yritän etsiä töitä, yritän etsiä mielenkiintosta koulua, hengaan kavereiden kanssa. En nää tossa hirveesti mitään kovinkaan rankkaa rutiinia...

Kun mä pidän itteni kiireisenä - nään kaikkia mahdollisia ystäviä jokaisena päivänä ja keksin kaikkea mukavaa niiden kanssa, mä kestän. Mä olen aina ollut sellanen tyyppi, joka ei tykkää olla yksin tai tekemättä mitään, muuten ahdistun. Jos mua harmittaa tai vaikkei olisi fiilistä lähteä sängynpohjalta, mä lähden ja keksin muuta tekemistä. Mä olen aidosti sairaan onnellinen nähdessäni mun kaverit ja perhettä, mutta sitten kun lopetan juoksemisen paikasta toiseen ja pysähdyn, mua ahdistaa ja itkettää. Vaikka oon täällä onnellinen ja rakastan mun ystäviä, voin silti myöntää ikävöiväni Lyonia ja ihmisiä siellä. Mä sain sielläkin upeita ihmisiä mun elämään. Mulla on ihan mieletön ikävä Ankkua  ja Jadea. Oikeesti noi kaks mimmiä oli mulle niin tärkeitä yli puolen vuoden ajan ja autto mua vaikeissa tilanteissa ja piristi mua ja hengas mun kanssa ja biletti mun kanssa, niin tuntuu oudolta olla ilman niitä.

Ja Fab... Mä oon varmaan tosi kivaa jutteluseuraa kun itken joka kerta meidän puhuessa, mutta en voi sille mitään. Suomessa oon tajunnu, että se oli mulle oikeesti tärkee ja erityinen, se oli niin hyvä ihminen ja kiltti ja ihana. Oon tänään ikävöiny sitä koko päivän (johtuukohan siitä että näin eilen baarissa lähes saman näkösen tyypin, joka tanssi yhtä hyvin kuin Fab?) ja haluaisin tällä hetkellä todella syvästi voittaa lotossa, jotta voisin lentää Ranskaan ees hetkeks tapaan sitä. Mutta no can do, life goes on ja blaa blaa.

No ei se oikeasti ole mikään blaa blaa -juttu. Se on vaan niin mun tuuria. Ja epäreilua.

Mutta enimmikseen mä oon tosi onnellinen. Kai se on normaalia, että on sellaisia fiiliksiä kun on just palannut. Siellä oli kuitenkin mun koti. Mun ystävät, joista tuli mun perhettä. Poika, jonka takia sain perhosia vatsaan joka kerta kun näin sen. Mutta tärkeintä on se, että olen nyt onnellinen ja nautin ystävistäni sekä perheestäni kuitenkaan Lyonia ja sen ihmisiä muistoineen unohtamatta. Sitä paitsi Lyonin reissuun on enää hieman reilu kaksi kuukautta ja nään osan kaikista ihanista ihmisistä!

Men or no men - my blonds will always be with me!! <3

Nyt kun kello on mukavasti viisi, mä lähden nukkumaan ja toivon, että herään jossain vaiheessa, en varmasti jaksa laittaa herätystä. Herättyä mennään äidin kanssa kaupungille ja sitten näen Ennin ja Sofian ja jos jossain vaiheessa näkis Viiviäkin. Ja sunnuntaina nään piiiitkästä aikaa Mariannen. Saanko viettää mun loppuelämän vain ystäviä treffaillen? Ostakaa te muut taloja ja koiria ja tehkää vauvoja.