Mä olin sunnuntaihin asti yksin lasten kanssa torstaiaamusta lähtien ja nyt voinkin piiitkästä aikaa kertoa siitä meidän normaalista arjesta :) Mä olen tehnyt yhden postauksen, jossa kerron aikataulusta aika tarkasti ja siihen pääset klikkaamalla tästä.
Tuohon postaukseen erona nyt on vain se, että mä en enää opiskele koulussa. Välillä kun heräsi aamulla kuudelta, teki aamupalat, hoputti lapsia pukemaan, matkusti noin kaksi tuntia julkisilla, opiskeli kolme tuntia, siivoili hieman kotia ja sitten kun pitikin jo lähteä hakemaan lapsia, välillä hieman väsytti. Sitten taas kahden tunnin istumiset metroissa ja bussissa, välipalaa lapsille, läksyen teko ja yleistä leikkimistä ja hengailua. Mutta koskaan en ole kokenut arkea mitenkään raskaaksi, koska lasten kanssa on yleisesti todella helppoa ja joskus koulun jälkeen vaan rentouduin joten periaatteessa lasten koulussaoloaika oli mun vapaa-aikaa :)
Tällä kertaa arkeen on kuulunut koulua ja läksyjä ja ärsyttäviä esitelmiä, leikkimistä nukkekodilla ja Bionicle-monstereilla, Risto Räppääjä -elokuvia (itkin Polkupyörävarkaassa...), tortilloja, lättyjä, kellon ja tavuttamisen harjottelua, siivoomista ja shoppailuja; käytiin Part-Dieun ostoskeskuksessa hakemassa kesäjuttuja; pallopelejä ja leija - ja tietysti niitä piti sitten heti testailla :)
Nyt tosiaan mun päivät on todella rentoja ja mietinkin tässä että pitäisikö alkaa harrastamaan jotain? :D Mä aion jatkaa itsenäisesti opiskelua mutta eihän se ole sama, varsinkin kun mä en ole mikään maailman suurimman itsekurin omistaja... Mutta nyt päivät menee tosi lunkisti ja lasten ollessa koulussa mä saatan nukkua lisää, siivoilla, lenkkeillä ja enimmäkseen nähdä kavereita. Sellasta normaalia.
Takaisin tuohon yksin lasten kanssa oloon.. Vaikka arki on periaatteessa samanlaista äidin ollessa kotonakin, on tämä silti rankempaa. Lapset on siis helppoja ja suloisia, mutta on se erilainen vastuu olla ihan yksikseen ja hoitaa koulujutut hyvin ja keksiä tekemistä ja tehdä aamupalat, lounaat ja iltaruuat. Sitten tuo poika oli eilen vielä kipeä niin on ihan erilaista kun pitää katsoa koko ajan toisen perään, että kaikki on hyvin eikä tiedä miten on tottunut saamaan lääkettä ja tällaisia perus asioita. Mutta nyt on poika parempi :)
Yleisesti viikonloppuisin mä nään paljon kavereita, joten viikonloput ovat mulle tosi rentoja. Tottakai jos perheellä tai äidillä on menoa, ne on tärkeimmät, mutta tämäkin viikonloppu lasten kanssa oli aikas harvinainen :) Perheen äiti haluaa, että mulla on omakin elämä ja arvostan sitä tosi paljon. Ensi viikonloppunakin olen pelkästään perheen kanssa mutta missä - siitä tulossa myöhemmin :p
Joku multa kysyi kommentissaan, että miten mun ulkona käyminen otetaan tässä perheessä, mutta niin kuin sanoin, perheen äiti haluaa että elän omaa elämääni siitä nauttien. Muistan alkuajoilta kun en vielä tuntenut kovinkaan monia ihmisiä enkä käynyt ulkona niin aupair-äitini oli jo huolissaan enkö pääse ulkona käymään. Nyt se on sitten niin päin että jos olen perjantai- tai lauantai-iltana kotona niin ihmetellään... :D Mutta mun tapana on kuitenkin aina kysyä tai vähintään ilmoittaa että olen ulos lähdössä - aupairina täällä kuitenkin ollaan, joten lasten kanssa olo on ensisijaista. Mutta joka kerta kun kysyn, aupair-äitini antaa hölmön ilmeen ja sanoo "No mikset saisi" tai "No miksi kysyt tuollaista". Viikolla en yleisesti ulkona käy, toki voisin, mutta se sitten kostautuu seuraavana päivänä - kuudelta on kuitenkin herättävä. Toki sitä on lähdetty yksille mitkä on sitten venähtäneet aamuun asti, mutta näin on käynyt ehkä kerran tai kaksi ja seuraava päivä on ollut aikas kamala...
Mun mielestä on mielettömän vaikea sanoa, miten mä olen töissä tai monta viikkotuntia mulla on, koska periaatteessa mähän en työskentele kun lapset on koulussa. Keskiviikkoisin koulupäivä on lyhyempi ja tällöin teen lounasta ja vien tyttöä balettiin ja poikaa futikseen, joten se on aikalailla ainut päivä josta voin sanoa "olevani töissä" koko päivän - vaikka sekin tuntuu hölmöltä. Iltaisin saatan leikkiä tai hengailla lasten kanssa, mutten koe sitä mitenkään työksi. Koska mä tunnen että asun täällä, että kuulun tähän perheeseen joten se on ihan normaalia, että vietän iltaa kotona tän perheen kanssa. Tästä perheestä on tullut mielettömän rakas mulle. Ja mulle tulee sitä tosi kova ikävä.
P.s. Tästä postauksesta olisi tullut liian pitkä, jos olisin listannut tähän au paireuden sääntöjä ja sopimuksia, joten teen toisen enemmän faktatietoja sisältävän postauksen - tietysti mun ja mun kavereiden, jotka ovat myös täällä au paireina, näkökulmasta :)
