Piilotettua avautumista

Löysin avautumispostauksen, jota en koskaan julkaissut. Toisaalta ehkä ihan hyvä, koska tuo on todella sekava :D Mutta tästä näkee, että oli se aika Lyonissa joskus sekavaakin ja ihan vähän surullistakin. Tästä näkee myös mun loppukevään tuntemuksia ja mun tulevan suunnittelua. Kivaa huomata miten asiat on jonkinlailla kuitenkin järjestynyt tuon epätietosuuden jälkeen :) Here we go.



"Haahaa tää on kaikille teille, jotka valitatte että lesoan, koska täällä on kivaa ja hyvä sää, ja teille jotka oikein haluatte kuulla, että meniskö sulla joskus huonostikin? Tuskin ees julkasen tätä koska tää on niin tällanen postaus että nyyh kuuntelen samalla Adelea ja Beyoncea ja kaikki on paskaa. Hahaha.

Nojoo. Tänään oon miettinyt, että miksei voi olla vaan ihanaa jonkun kanssa? Miksi pitää välillä olla tyhmää ja paskaa, vaikeaa ja ärsyttävää? Miksei voi olla kaikki tai ei mitään. Mä inhoan sitä jotain siltä väliltä. Oon miettinyt, että miksi väärät ihmiset sanoo oikeita asioita ja miksi väärät ihmiset sanoo ne sanat, jotka haluaisi kuulla joltain muulta? Joo en tajunnut tuota lausetta itsekkään. Miehet on tyhmiä joka tapauksessa.

Oon kai päättänyt myös, että palaisin Suomeen. En tiedä mitä tekisin täälläkään. Mutta mitä tekisin Suomessa? En oikein tiedä miltä tää päätös tuntuu. Se ehkä on helpointa tässä vaiheessa. Vihaan tehdä jotain helpoimmalla tavalla, mutta tiedostan myös tän elämäntilanteen, mikä on aika sekava. Paljon on tapahtunut enkä oikein ole pysynyt perässä tai pysähtynyt ajattelemaan asioita. En tiedä mitä haluan ja missä maassa. Koen järkeväksi, että palaan Suomeen, mietin hetken asioita ja yritän saada itselle jotakin... suuntaa. Tai jotakin.

Tänään oon silti taas ollut ihan turhautunut Suomeen, koska oon kattellu töitä syksyksi ja oikeesti, Suomi on välillä vähän nirppanokka tärkeilijä. Lyonissa voi olla kokki ilman koulutusta ja Suomessa tarvisin joihinkin tarjoilijan hommiin alan koulutuksen. Kattelin lastenhoitohommia enkä sopis edes niihin, koska mulla ei ole alan koulutusta. Silti voin olla vieraassa maassa/kulttuurissa/kaupungissa/perheessä lastenhoitaja. Mä en pääsisi Suomessa välttämättä edes opiskeleen vaikka englantia, mutta joku kehitysmaa voisi ottaa mut mielellään opettaan englantia vapaaehtoistyöntekijänä. Seriously.

Nojoo mitäs muuta mulla on ollut mielessä. Täällä on satanu kaks viikkoo putkeen. Täällä on ihan harmaata ja kylmää ja sateista. Musta on tulossa valkoinen. Mulla ei ole rahaa. Byhyy.

Hei tuosta englannin opettamisesta pitikin sanoa, että laitoin mailia menemään joihinkin vapaaehtoistyöjuttuihin... sori kaverit ja äiti ja iskä. No kunhan vaan alustavasti mietiskelen vaihtoehtoja sille mun tulevalle suunnalle. Mun mielestä olis niin upeaa päästä auttamaan. Ja päästä jonnekin kauas. Afrikkaan. Siellä on niin paljon nähtävää ja opittavaa. Tai Etelä-Amerikkaan. Maailma on niin suuri, etten halua jäädä jumiin yhteen paikkaan.

Niin mitäs sitten aupair-pestin jälkeen? Mulla loppuu työt itseasiassa kahden viikon päästä. Vuosi on mennyt. Nyt itkettää vielä kovempaa. Mun pitää jättää mun rakkaat lapset. Mutta jään kesäksi vielä Lyoniin. Mitä tekeen? Hengaan, viettämään lomaa. Palaan kotiin elokuun puolessa välissä ehkä. Mitä teen Suomessa? I have no idea. Aion etsiä heti töitä ja säästää, jotta viimeistään ensi elokuussa pääsen reissuun Venezuelaan kaverin häihin. Haen syksyllä ja keväällä kouluihin opiskeleen. Mitä opiskeleen? En mä tiedä. Kielet (englanti ja ranska varsinkin, haluan myös oppia espanjan), viestintä/journalismi ja markkinointi kiinnostaa. Ehkä?

Mä yritän hokea mulle tärkeää lausetta koko ajan päässäni. Ei ole väliä kuinka kauan etsimisessä menee, kunhan sillä välin nauttii elämästä. Joskus vain on todella vaikea muistaa tuo. Tiedän ettei mulla ole kiire. Tiedän että olen nuori. Voisiko joku silti sanoa mitä teen elämälläni? Mitä opiskelen? Missä asun?


Mistä te muut tiedätte mikä on oikein tehdä?

Joo mä en enää viitsi avautua enempää. Lukiko joku tänne asti vai lopetitteko siinä vaiheessa kun sanoin, että kaikki on paskaa? Hahaa. Oikeesti kaikki on ihan hyvin. Mulla on katto pään päällä, upeita ystäviä ja ihana au pair -äiti joka sanoi mulle upeita juttuja tänään. Mun kaverit Suomessa on upeita ja mun perhe on paras. Oon kyllä onnellinen, mutta joskus on vaikeaa, vaikkei mikään oiskaan oikeesti tosi vaikeaa."


Heh, sellaista on pyörinyt joskus tässä pienessä mielessä :D Muistan vielä nuo pienet ahdistavat hetket kun mietti tulevaa ja sitä, että mitä tästä vielä tulee. Tämä teksti on joskus touko-kesäkuun vaihteesta koska tuo "Miehet on tyhmiä" vois viitata Thickoon, koska sen kanssa tuo huhti- ja toukokuu oli ihme vääntöä ja itkua ja väittelyä. Ja myöskin totean töiden loppuvan pian, eli tää on joskus alkukesästä :)


Mutta tästä tekstistä voisi sanoa, että (lievästä) ahdistuneisuudesta on päästy ja asiat on kääntyneet jokseenkin parhain päin:


- miehet on edelleen tyhmiä (tästä faktasta ei kai koskaan pääse), mutta Thickon kanssa asiat saatiin kuitenkin jotenkin selvitettyä ja varmaan tullaan tapaamaan nytkin marraskuussa, ihan kavereina kuitenkin. En ajattele pahalla, mutten kovin hyvälläkään :D
- musta ei tullut 'valkoista' eikä rahat loppuneet kesken kesän aikana
- vapaaehtoistyö on yhä mielessä, mutta tapahtunee sitten myöhemmin :)
- sain töitä alalta, jolta ei koulutusta tai työkokemusta olekkaan
- voi olla, että Venezuelan matkan suunnittelu venyy tai vaihtuu toiseen. Olen hieman kahden vaiheilla; käytänkö veronpalautukset pelkästään Venezuelan lentoihin ja käytän sitten säästöjä paikan päällä (jossa saisin osallistua ystävän upeisiin häihin, mutta jossa en kuitenkaan ehtisi paljoa näkemään, koska hääpari olisi liian kiireinen näyttämään mulle kaupunkiaan/maataan). Vai käytänkö puolet palautuksista johonkin halvempaan reissuun talven keskellä ja laitan loput järkevästi säästöön/laskuihin? Vai lähdenkö Australiaan moikkaamaan serkkua??
- hain koulutusohjelmiin joihin liittyvät kielet, viestintä sekä markkinointi, joten niissä osuin oikeaan :p
- ja ei, kukaan ei kerro mulle mitä teen elämälläni, mutta kyllä, olen nuori ja mulla on aikaa :)

In one month I'll be back in here:

Je suis troooop contente maintenant <3  Kone laskeutuu Lyoniin 8. marraskuuta joskus kymmeneltä illalla, en voi uskoa pääseväni takaisin ja loppujen lopuksi näinkin pian! Nään mun lempparitytöt Jaden, Mian (tosin Mia tulee käymään Helsingissä parin viikon päästä, joten nään sen jo pian <3), Meredithin ja Andrean, pääsen mun lempparipaikkoihin syömään ja shoppaileen ja juhlimaan, saan kokea sen kaupungin vilinän, nähdä muitakin tuttuja, saan kävellä noiden kahden joen varrella, juoda hyvää viiniä, puhua ranskaa. Kaikista parasta on ehdottomasti se, että voin vaan olla mun ystävien kanssa.

Oon Lyonissa vaan viikon ja mua stressaa jo nyt, ettei se riitä kaikkiin ihmisiin ja kaikkeen tekemiseen. Toisaalta kaikilla on koulunsa ja työnsä ihan normaalisti sillä viikolla, että enköhän kaikkia ehdi tapaamaan ja kaiken saa sovittua hyvin. Suunnittelen viikkoa jo kovasti kavereiden kanssa, joten shoppailu- ja juhlimispäivät on tarpeeksi ajoissa sovittuna ;) Suunniteltiin myös uuden aupairin kanssa, että pitää tavata, koska mulla on myös lapsia aivan sairas ikävä!! Me juteltiin Skypessä yksi päivä ja voi että, samanlaisia mussukoita ne on edelleen, tuli vieläkin isompi ikävä. Juho tokaisi, että "Mä haluun varata sut sit koko viikoksi". Aaw.

Ja mitäs muuta... Mä olen viettänyt paljon aikaa ystävien sekä perheen kanssa ja juurikin palattiin perheen kanssa viikonlopun vietosta tädin ja serkkujen luota. Oli ihana aivot narikkaan -viikonloppu maalla keskellä ei mitään :) Mä olen myös löytänyt todella mukavalta vaikuttavan työn ja sain haettua kouluihin ja muutamat pääsykoekutsutkin on tullut, eli eiköhän tämä oma elämä täälläkin ala sujumaan :)

Mä varmaankin palailen tänne vielä, viimeistään marraskuussa voisin tulla laittamaan marraskuiset terveiset Lyonista tänne :)