1/30/2011

Mitä mukaan pidennetylle viikonloppumatkalle?

Tämän postauksen piti olla ajastettuna ennen Milanon reissua, mutta halusin vielä muokkailla tätä ja unohdin tekstin sitten luonnokseksi. Kun sen kuitenkin olin tehnyt niin haluan sen julkaista.

Mä lähdin siitä liikkeelle, että mukaan tuli vain käsimatkatavarana kulkeva matkalaukku, joka riittäisi ihan hyvin - tai niin ainakin toivoin - perjantaista maanantaille. Ja ajattelin että jos se ei olisi riittänyt, olisin tunkenut poikaystävän reppuun myös omiani, it's so simple ;) Uskoin kuitenkin, että pärjään tuolla pienemmällä matkalaukulla ihan hyvin, oikeastaan siis halusinkin pärjätä, koska Easyjetillä lennettäessä ruumaan menevästä tavarasta pitää maksaa ekstraa ja koneeseen saa viedä vaan yhden matkatavaralaukun - ei siis edes käsilaukkua matkalaukun lisäksi.

Mä selailin pitkästä aikaa Stockholm Streetstyle -sivustoa ja törmäsin Christine Centeneran asuun. Sitten muistin, että tän neidin tyyliä olen joskus aikasemminkin ihastellut. Christinen tyyli on tummanpuhuva, mutta sitä myös pehmennetään maanläheisillä väreillä. Mietin tosi kauan miten kuvaisin osuvasti Christinen tyyliä, koska ensin ajattelin hänen pukeutuvan aikalailla perusvaatteisiin, joista löytyy kuitenkin kaunis tai erilainen juju, kuten huomiota herättävät kengät ja muut kauniit asusteet, turkikset, ja olkapäitä korostavat paidat. Mutta välillä Christine osaa räväyttääkin tosi värikkäillä ja erilaisilla vaatteilla. Kuvia kauemmin selaillessani ajattelinkin, että nämä seuraavat - hieman neutraalimmat asut - mielessäni pakkaan Milanon reissulle.



Tein Christinen ihanien asujen ja jo omistamieni vaatteiden perusteella kollaasin, jossa on vaatteita ja asusteita, jotka pakkaan mukaani. Kiilakorkkarit, jotka tuo jokaiseen asuun sitä jotain ja joilla jaksaa myös kävellä hyvin, siniset farkut, korkeavyötäröinen hame, jokin läpikuultava tai silkkinen paita, joka menee farkkujen sekä hameen kanssa, leopardihuivilla saa väriä mustiin asuihin, musta cashmerehuivi ja jokin neule kylmemmille päiville ja musta ja valkoinen tanktop ja niiden lisäksi joku erikoisempi/juhlavampi toppi. Hieman lähempänä reissua näytti siltä, että olisin pärjännyt trenssillä, koska vielä pari viikkoa sitten Lyonissakin oli viittätoista astetta - siis viisitoista astetta lämmintä tammikuussa! - mutta säät kylmenikin sitten normaaliin, ja lähdin villakangastakillani.

weekend in milan

Oikeastaan tuollaisella varustuksella lähdinkin, mutta tosiaan trenssillä en voinutkaan lähteä. Kiilakorkkareita käytin tasan yhtenä iltana kun lähdettiin syömään ja muutamille baariin. Me käveltiin koko reissun ajan niin paljon, että jalat huusi apua jopa matalissa saappaissa... 


Herätyskello soi tänä aamuna neljältä ja puoli viideltä lähdettiin viemään poikaystävää kentälle. Itkuahan siellä piti vääntää... Kaksi viikkoa on niin kauan, siinä ehtii tottua että toinen on koko ajan sun kanssa ja joku nukkuu sun kanssa, herättää sut ja keittää sulle kahvia. Se on ihan eri kuin olisi Suomessa käymässä viikonlopun ajan. Nyt on myös ensimmäinen kerta kun ei ole mitään hajua, koska seuraavan kerran nähdään; aina ennen on ollut Suomen visiitit parin kuukauden päähän tiedossa, nyt ei. Saatan käydä Suomessa vikan kerran tän au paireuden aikana kesäkuun ekalla viikolla kun serkulla on ylioppilasjuhlat. Poikaystävä yrittää töiltään keretä tulemaan keväällä, mutta eiköhän tämä tästä :) 


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei tosi kiva postaus, oon menossa kahen viikon päästä pariisiin pidennetyks viikonlopuks niin tuli tosi hyvään kohtaan mulle!!

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Kiva kuulla :) Ja oi, oon tosi kade, pidä kivaa!

Anonyymi kirjoitti...

miks päivität nykyään niin harvoin? blogis on huonontunu

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Jos blogi on huonontunut niin sitten on ainakin elämä parantunut kun on muutakin tekemistä kuin kirjoitella tänne :p

Anonyymi kirjoitti...

hahah olipa hyvä kommentti miksi sitten kirjoitat enään jos ajattelet bloggaamisesta noin??

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Koska kirjoitan blogia omaksi huvikseni joten teen sitä silloin kun haluan//jaksan/on aikaa. Ja tällä hetkellä haluan käyttää vapaa-aikani muuhun kuin koneella istumiseen :)