3/27/2011

I love Lyon

Hola! Sorit hiljaiselosta, mä olen lähinnä vaan nauttinut ihanasta keväästä. Viikolla oli muutamana päivänä 20 astetta lämpöä, ihan törkeen ihanaa. Käytiin kaverin kanssa pari kertaa lenkillä ja ei vaan saada tarpeeksemme tästä kaupungista. Joku vois kuvitella, että ollaan oltu täällä vasta vähän aikaa, kun hehkutetaan kaikkea koko ajan. Perjantaina hain lapset kaverin kanssa ja jäätiin lasten koulun jälkeen heti kaupungille, käytiin jätskeillä ja limuilla (niin ja kaljoilla tietty) ja kun lapset leikki leikkipaikalla, me nautittiin auringosta. Mä alotin viime viikolla myös jo aurinkokapseleiden syömisen, jos tarttuisi nopeammin ja paremmin <3

Mulla on ihan kuollut olo, olin perjantaina sekä eilen ulkona ja nyt hieman väsyttää. Perjantaina oltiin ulkona koulukavereiden kanssa ja en vieläkään totu siihen, että täällä opettajatkin haluaa hengata opiskelijoiden kanssa... Joulun alla käytiin porukalla syömässä ja opettajat tuli meidän mukaan ja jäätiin vielä baariin. Perjantaina kaksi meijän koulun opettajaa tuli meijän kanssa, siihen vaan ei ole tottunut Suomessa :D Oli kyllä tosi hauskaa, välillä tuli tosin kommenttia "Lotta, sanoit väärän verbimuodon..." Oho, anteeksi ope.

Lauantaina me lähdettiin perheen kanssa vanhaan kaupunkiin, jossa järjestettiin iso kulkue karnivaalityyliin. Lapset ja osa aikuisistakin oli pukeutuneita erilaisiin naamiaisasuihin, kulkueessa meni myös soittajia sekä laulajia. Oli mielettömän lämmin ilma ja jäätiin suurelle aukiolle nauttimaan auringosta. Lapsille oli ilmaista juotavaa ja syötävää ja me aikuiset saatiin nauttia kylmästä oluesta... Oli tosi kesäinen ilma ja tuli mieleen Suomen kesä. Eilen illalla sitten lähdettiin kaverin kanssa jokilaivoille tanssimaan, ja kivaa oli niin kuin aina ;)

Nyt mä jatkan jumittamista, mutta tässä teille kuvia ihanasta keväisestä Lyonista :) Mun kaveri Sofia on ottanut suurimman osan näistä kuvista, joten kunnia taas sinne. Samalla kerron lyhyesti jotain perus juttuja Lyonista :)

Kaupungin talo eli Hôtel de Ville:

Tunnelmallista vanhaa kaupunkia eli Vieux Lyonia, vanhoine rakennuksineen ja ravintoloineen (ja terasseineen!):

No namikauppa tietenkin, tämä löytyy myös Vieux Lyonista:


Lyon on täynnä vanhoja rakennuksia ja mun mielestä on siistiä, ettei kaupunkia ole pilattu uusilla, moderneilla rakennuksilla - toki niitä alkaa löytyä hieman keskustan ulkopuolella kun tälä hetkellä rakennetaan aika paljon - mutta toisaalta tykkään Cordelierilta löytyvästä kontrastista; vanhan, upean kirkon vieressä on lasinen uusi monikerroksinen tavaratalo:


Lyonissa metroyhteydet ovat todella hyvät, metrolinjoja löytyy neljä, sitten on tramwayt, bussit ja vielä funiculairet sun muut. Silti monet käyttää citypyöriä eli veloja, varsinkin metrojen ja bussien lopettaessa kulkemisen (aamuyön jälkeen). Niillä saa ajella kun omistaa ranskalaisen pankkikortin ja tuolla pyörällä saa ajaa ensimmäiset 30 minuuttia ilmaiseksi - velokortin hankkiminen maksaa siis jonkun verran, mutten yhtään muista minkä verran... halpa se kuitenkin on. Velo-pisteitä on ympäri kaupunkia, joten halvalla pääsee jos ajaa puoli tuntia ja vaihtaa pyörää aina välillä :p Tältä näyttää monien käyttämät velot:


Suklaakauppa, bien sûr! Voisin-liikkeet on aika kalliita, mutta niissä on ihana käydä välillä ihailemassa ranskalaista suklaata, namm. Niin ja tollanen raukka-taksi:






Croix-Paquet, rinne meidän kaupunginosan ja keskustan välissä. Ihanan tunnelmallinen pikkukatu, love it (paitsi en yöllä kun kapuaa nuo baari-illan jälkeen korkkareilla ylös... not cool):



Hmm, noh kukkasia :D Täällä on paljon kukkakauppoja ja mun mielestä on ihanaa kun kauppiaat laittaa niitä kaduille näkyville, niin jopas tulee keväinen olo:



Mä luulin, että tää maailmanpyörä tuli Fête des Lumières (Valon juhla) -juhlan takia Lyoniin, sitten ajattelin, että se on vielä joulun ajan, mutta kaippa se tuli pysyäkseen! Sopii Bellecourin aukiolle, Place de Bellecourille, hyvin:


Hahah, parkkeeraus ja muut liikennetavat on täällä mielenkiintoisia. Niille saa joskus nauraa. Täällähän ei todellakaan hätävilkkujen käyttö kerro siitä, että tarvisi apua, vaan se tarkoittaa vaan sitä ettei löytänyt hyvää parkkipaikkaa, jätän tähän, mutta eihän kukaan voi valittaa jos mulla on hätävilkut päällä? Täällä näkee mitä ihmeellisimpiä itsekeksittyjä parkkipaikkoja, kuulee paljon tööttäilyjä (joskus nekin on vaan tervehdyksiä), mutta myös näitä läheltä piti -tilanteita:


Parc de la Tête D'or on ihana paikka. Siellä voi viettää vaikka kuinka monta tuntia, ja mä tuskin koskaan kyllästyn tuohon paikkaan. Käytiin siellä Ennin ja Sofian kanssa, käveltiin, ihasteltiin eläimiä, syötiin (Sofian) hattaraa, istuskeltiin... Vielä en oo toteuttanut piknikkiä tuolla, se on tehtävä heti! Oon käynyt tuolla pari kertaa lenkillä, mutta se on semiahdistavaa koska siellä on tosi paljon ihmisiä, mä mielummin hikoilen siellä missä kaikki ei voi tuijottaa mua :D





Laters! <3

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kiva postaus! kiva kun kerrot jotain käytännön asioita Lyonista :) toi autokuva on kyllä paras:D siis osuko se tohon toiseen autoon??

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos :) Joo kyllä se siihen hipaisee :D

Anonyymi kirjoitti...

meneeks siellä metroja yöllä vai mikä siel on systeemi?

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Noup, puolen yön jälkeen menee viimeiset ja ensimmäinen lähtee viiden aikoihin. Yöllä turvaudun vähän liiankin usein taksiin, mutta kun noi rappuset ylös on niin... No merci :D

Anonyymi kirjoitti...

no ei kyllä tosiaan suomessa opet tuu meijän kanssa ryyppäämään :D eiks se oo yhtään outoa? :D

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Hahah niin mä muistelinkin :D No eipä se kovin outoa ollut, tietty välillä kun puhuit rennosti ranskaa kavereiden kanssa, ope tulee selkäs taakse ja toteaa jotain että noinko se futuuri tehtiinkään? :D Mutta meidän opet on nuoria ja rentoja joten eipä se loppujen lopuksi kovin erikoista ollut :)