Me jäätiin Ankun kanssa tänään Rhônen rannalle istuskeleen matkalla Jadelta (missä oli neitisen synttäri-illanen ja ah ne alkupalat oli jotain niin ihanaa, tonnikalalasagne maailman parasta ja kakku - noh, siinä oli paljon kermavaahtoa ja mansikoita, niin voiko paljoa vikaan mennä?) kotiin ja siinä kun mä makasin nurmikolla, kuunnellen livemusaa joltain jokilaivan kannelta, kattellen tähtiä, ilman mitään kiirrettä mihinkään, parhaan kaverini seurassa ja ilman ollessa vieläkin ihanan lämmin, mietin että tykkään mun elämästä. Tykkään mun elämästä Lyonista. Tuntuu ihan hirveältä miettiä, että joudun jättämään tän kauniin kaupungin, joka on täynnä muistoja.
Mitä mulle on jäänyt käteen vuoden reissun jälkeen?
Mä olen kokenut Lyonissa vaikka mitä - niin kivoja kuin huonojakin juttuja, kuitenkin eniten niitä kivoja. Mä sain itselleni uuden perheen mun au pair -perheestäni, mä tutustuin uuteen kulttuuriin ja opin uuden kielen. Mä opin ranskalaisten tavoille ja opin kuin opinkin puhumaan ranskaa.
Mä olen saanut himpun lisää itsenäisyyttä ja itsevarmuutta. Olen saanut oppia tuntemaan itseäni paremmin.
Mä olen saanut uusia ystäviä, joista on tullut hirveän tärkeitä ja joita en koskaan unohda. Olen joutunut ja tulen vielä joutumaan tekemään hyvästejä tänä kesänä, ja vaikka tuntuu hirveältä sanoa hyvästit kaikille upeille tyypeille, en silti harmittele mitään. Mielummin olen onnellinen näistä uusista ihmisistä mun elämässä, vaikka ne sattuukin asumaan hieman kauempana kuin mä.
Yksi tärkeä suhde rikkoutui, mutta loppujen lopuksi siitä seurasi jotain hyvääkin. Eikä se suhde rikkoontunut kokonaan. Kun lopulta pääsin asian yli, päätin että se tyyppi tulee aina olemaan mun elämässä mukana, on se kuitenkin niin tärkeä. Ehkä tän kuuluikin mennä näin?
Vuoden aikana mä olen myös saanut käydä Alpeilla, Mont Blancilla, Annecyssa, Disneylandissa ja Milanossa. Samoin olen joutunut pysymään Lyonissa, koska mulla ei ole ollut rahaa tarpeeksi, silti olen saanut ihania kokemuksia mun ystävien kanssa. Ei ole haitannut ostaa muutaman euron viinipulloa ja tanssia aamuviiteen asti. Ei ole haitannut mennä rannalle viidentoista minuutin päähän Lyonista Etelä-Ranskan sijasta.
Olen saanut arpia jalkoihini. Kaikki vasemman jalan 5 arpea on tullut Lyonissa, kun oon kaatunut pari kertaa. Joudun todellakin muistamaan Lyonin aina, ei ole arvet ainakaan vielä yhtään vaalentuneet...
Olen saanut tutustua, pettyä, ihastua, pussailla ja riidellä kaikkien Lyonin tyhmien miesten kanssa :D No ei ne oikeasti kaikki ole tyhmiä. Joskus huhti-toukokuussa kokeilin seurustella erään tyypin kanssa, mutta eipä se loppujen lopuksi onnistunutkaan monien, monien mutkien kautta. Mutta en mä sitäkään juttua kadu tai harmittele, ja jos ei muuta, niin opin lisää uutta suhteista ja itsestäni ja siitä mitä mä ansaitsen. Niin ja saan kiittää Thickoa mun ranskan kehittymisestä :D
Kaikista ystävistä ja miekkosista päästään siihen, että en ole saanut oppia pelkästään ranskalaisesta kulttuurista, vaan myös monesta muustakin maasta. Lyonissa on niin paljon kansainvälistä porukkaa, monista maista muuttaneita ihmisiä, niin oon oppinut ihan hirmusesti kaikkea. On ollut ihanaa kuulla asioita Venezuelasta, oppia espanjan alkeita kavereilta, kuulla minkälaista New Yorkissa oikeasti on, kuunnella wolofia ja sanoa "tokho tokho" jos joku yskii, onnitella jotakuta Etelä-Sudanin itsenäistymisestä ja ihan vaan kuunnella juttuja Oulusta :D
Vaikka olen saanut kokea vaikka mitä ihanaa, tietysti tässä reissuun lähtemisessä on ollut myös varjopuolensa. Ikävä kotiin. Vaikka mulla ei ole ollut kovin suurta koti-ikävää, aina välillä silti jää miettimään perhettä ja kavereita. Kaikista eniten mua harmittaa mun siskonpoikien juttujen missaaminen. Lapset kasvaa niin äkkiä ja kun kuulee toisen sanoneen "Onko Lotta jäänyt kesään?" ja toisen kysyvän Skypessä "Missä sä oot?", ei voi kun toivoa niiden vielä muistavan mut kun tulen takaisin. Olen joutunut missaamaan kavereiden synttäreitä, muuttoja, tupareita, koirien hankkimisia. Sukulaisten synttäreitä ja rippijuhlia. Toivon vaan, että kaikki ymmärtää, että tarvitsin tätä vuotta itselleni. Ja että saan myöhemmin yksityiset tuparit ja koiran katsomiset. Ja että otatte mut takaisin.
Ja etten vaan lopettaisi tätä itkemistä (miksköhän oon tällänen nössö?) ja ettei tulisi nyt haukuttua kaikkia Lyonin miehiä tyhmiksi, niin olen löytänyt yhden ihanan. Ja tää on todella surullisen, kuuluisan tyypillistä; tottakai tapaan hänet nyt. Mutta en sano nyt tapahtuneesta muuta, en halua jinxata tätä. Toisaalta taas, mitäs tässä on tehtävissä, sillä mä lähden kuitenkin 20 päivän päästä? Eipä siinä kai muuta kuin on doit juste profiter avant je pars. Sitä yritetään toisillemme hokea, mutta kun...
Kaiken kaikkiaan käteen on jäänyt ihan huimasti asioita ja vuosi on ollut yksi elämäni parhaista ja tuun muistamaan tän kaiken aina.
13 kommenttia:
Voi muru,
tää oli aivan huikean ihansti kirjoitettu. Älä koskaan sano hyvästejä kenellekään, sano että "See you again!". Mä olen jättänyt sen sanan käyttämättömien joukkoon, koska muuten kuolisin ikävään sillä paikalla, kun mun pitäisi _oikeasti_ hyvästellä joku. Sä näät sun ihania vielä, ne tulee sun luo ja te voitte tehdä ihania juttuja tulevaisuudessa. Kukaan ei halua lähteä sun luota <3
Mutta sitäkin onnellisempi oon että tuut takaisin, on ollut ihan mieletön ikävä!
Ja noinhan ne rakkausjutut menee, tiedän kokemuksesta. Mutta siltikin, eikai kukaan sano ettet vois lähteä sinne vielä uudelleen? Ensi vuonna? Hakea kouluun tai töitö tai ..
Maailma on avoin, etenkin sun kaltaisille ihmisille <3
A bientôt, mon soleil!
melkeen harmittaa sun puolesta kun joudut lähteen sieltä, tuntuu että sulla on ollu niin kivaa!!
Oikeat ystävät odottavat vaikka välimatkaa olisi pidemmänkin aikaa. Oikeat rakkausjututkin kestävät, jos ovat niitä oikeita! Tsemppiä loppuaikaan Lyonissa, Erja
rva Ruusunen: Voi mussu <3 Niin, eihän sitä koskaan tiedä minne tää elämä mua vie. Mutta mähän tulen tänne marraskuussa käymään, joten sillon nään muutamia kavereita ja ehkä tuota herraakin.. :)
Kiitti piristävästä kommentista <3 Haluan nähdä sut kun tulen takaisin!
Taru: Saat ottaa vähän tätä mun harmitusta jos haluat ;)
Erja: Kyllä mäkin luotan mun ystävien mua odottavan :) Tuon rakkausjutun näkee vaan ajan kanssa.. Kiitos paljon kommentista!
kerro mitä tarkottaa on doit juste profiter avant je pars, laitoin google-kääntäjään mut tuli jotain outoo.. :D
Anonyymi: Hahah, Google-kääntäjään ei tosiaan aina kannata luottaa :D Se tarkottaa että "Täytyy vain nauttia ennen kuin lähden". Ottaa vaan ilo tästä pienestäkin ajasta mikä on jäljellä! :)
Voi että!
Ihanaa toisaalta että tuut on ihana nähä taas, jotenki musta tuntuu, että pidän sua ihan erilailla kaverina kun oon lueskellu sun elämästä ja käytiin kattomassakin, vaikka ollaanhan me aikasemminkin oltu kavereita ja sillai. :D hassua mutta silti:>
Mutta sit tiedän, että sulla on siellä tosi maheeta ja harmittaa siinä mielessä että oot tulossa.
Mutta kuten tossa aiemmatkin sano, kyllä se elämä lennättää velä moneen suuntaan ja kun tosiaan oot menossa vierailuille ja useestikkin jos ja kun ne ihmiset joihin oot tutustunu pysyy siellä! :>
sun tekstiä on niin ihana lukea, se niin pursuaa hyvää mieltä! ja tekee mun lähtökuumetta pahemmaks, vajaa kuukausi pitäis vielä jaksaa odottaa oman aupairvuoden alkamiseen :)
sphi: No on täältä kiva tulla takasin kun siellä oottaa te murmelit, hih <3
miipu: Kiitos, kommentistas tuli hyvä mieli :) Ja kävin katsomassa blogisi ja tuli sellanen "ääh, mäkin haluan" -fiilis :D Nauti vielä kuukauden ajan perheestä ja ystävistä, äläkä stressaa sitä ranskaa - kunhan yrität niin silloin suakin yritetään auttaa :)
En oo ikinä kommentoinu vielä, mutta nyt mun on kyllä pakko sanoa jotain, kun pyörittelen samoja juttuja mun mielessä tällä hetkellä.
Oon lähdössä alle kahen kuukauden päästä Espanjaan, enkä tiedä koska oon palaamassa. Mua pelottaa ihan sikana, että millasta täällä on sitten ku tuun takas. Ja että miten mä muutun ja millasta mun aika on Espanjassa ollut. Tä on nyt ihan hullun sekava kommentti, mutta nä asiat pyörii mun päässä ihan lakkaamatta!:D Että kiitos tästä postauksesta, ehkä saan jotain järkeä näihin mun aatoksiini nyt.:)
Ihanaa loppuaikaa Lyonissa ja NAUTI!:)
Susanna: Sun kommenttisi ei ollut yhtään hullun sekava, ymmärrän oikeen hyvin mitä sun päässäs liikkuu :) Mietin ihan samoja asioita kun olin lähdössä - ja välillä vieläkin niin kun mun postauksesta huomasit.. Mä en koskaan miettinyt jos muutun, enkä vieläkään oikein tiedä oonko muuttunut. Ehkä vaan oppinu itestäni enemmän ja jotenkin enemmän sellanen elämänhalunen, tai että haluan lisää kokemuksia ja nähdä lisää maailmaa! No ehkä kohteliaammaksi kun täällä on niin paremmat käytöstavat? :D Mutta jos muutut, oon varma että muutut vaan parempaan. Eikä sitä tarvi pelätä että minkälaista on kotona sitten kun palaa. Oon ihan varma että tärkeät ihmiset ja tärkeät asiat pysyy!! <3
Musta tuntuu että mun vastaus oli nyt tosi hullun sekava, mutta pointti voisi olla että elä vaan täysillä ja nauti sinäkin kun sinne Espanjan lämpöön pääset!! :)
Huh, kiitos huimasti, ihana tsemppi tuli nyt päälle mulle.:) Oon tajunnu nyt lähipäivinä että mun on nyt vaan pakko lähteä, ja näin mun elämän kuuluu mennä. Ja voi kyllä mäkin sitten nautin!:)
Susanna: Oikea asenne! Mistä sitä muuten tietää, jos ei kokeile :) Kyllä mäkin nyt mietin, että näin sen mun elämän piti mennä - vaikka en olis vielä vuosi sitten uskonutkaan mitä mulle tulee täällä käymään :)
Lähetä kommentti