7/29/2011

Hola!

Oho, oon taas unohtanut kirjotella. Tosin viime kerran kuulumisia-postaukseen ei ole varmaan mitään lisättävää, siitä vaan voi miinustaa sen auringonpalvonnan - oikeesti, mä en enää ees muista koska viimeks oli aurinkoinen päivä tai että oltas lähdetty ottaan aurinkoa. Sain tuttavalta itseruskettavan pari viikkoo sitten ja mietin mitä sillä muka teen, noh, tänään sitten tuli leviteltyä epätoivoissani...

Alkuviikon ekat päivät meni palautuessa viikonlopusta... Join pitkästä aikaa ja vielä molempina päivinä joten olo oli sen jälkeen hieman koomainen. Perjantaina pidettiin tortillailtaa Jaden, Quentinin ja Ankun kanssa ja siitä sitten ryhmämme pieneni syystä tai toisesta kahteen (muistatko Jade vielä sen kun selitit Quentinille, että "Aina kun tytöt on mun kanssa bilettämässä niin tapahtuu jotain outoja"?) ja lähdettiin Barrioon tanssimaan Ankun kanssa. Barriossa on aina kivaa, mutta nyt siellä ei ollut ihan niin hyvä musiikki kun yleensä ja porukkaa oli ihan tajuttomasti. Barrio Club ei ole kovin iso, eikä sinne yleensä yhden jälkeen enää pääsekkään. Nyt tuntui että kaikki päästettiin sisään ja ahdistuspakokauhuhiki oli messissä. Sateessa kotiin kävelyn jälkeen kotona odotti onneks vielä tortilloja nomnom.

Kun lauantaiaamusta (lue: iltapäivästä) selvittiin, lähdin Jennin ja sen kaverin Marien kanssa näyttämään Marielle kaupunkia ja oli ihana käydä pitkästä aikaa Fourvierin katedraalilla ja ihailla Lyonia. Tytöt toi skumppaa, valkkaria ja punkkua tullessaan, joten turistikierroksen jälkeen syötiin ja juotiin ja lähdettiin viettään Jennin viimeistä iltaa Ayers Rock -jokilaivalle. En tajua miksi, mutta taas kävi samalla tavalla kun viimekskin kävin Ayersissa, että vaikka jonoa on paljon mun edessä niin sama portsari kun viimekskin vinkkas mut sinne eteen, kysyi monen kanssa olen, sanoin että kahden tytön, ja sanoi että menkää sisään. Suusta tuli vaan "Merci monsieur..." Yritin kovasti miettiä josko oon jossain jutellu sen kanssa mutta... ei pysty muistamaan. Mutta eipä tarvinnut odotella ulkona ja sehän on aina vaan hyvä juttu :p
En muista koska oon viimeks juonut baarissa (oikeasti, mulla ei ole rahaa enää sellaiseen luksukseen) ja herranen aika kun mojitot onkaan hyviä!! No sitten drinksujen jälkeen mentiin tanssimaan ja sitten tapahtu sellanen hassu juttu, että mun vieressä tanssi tosi komea poika ja sanoinkin tytöille heti että "Toi on kuuma" tai jotakin muuta teinimäistä, ja pitänee myöntää että kyseinen komea poika on ollut mun luona yötä lauantaina, sunnuntaina, maanantaina, tiistaina sekä keskiviikkona :D 

Mutta oli tosi kiva ilta lauantaina ja olin varma Ayersin pilkun tulevan kolmelta, mutta jotenkin se menikin kiinni vasta viideltä niin pääsi hyvin metrolla kotiin :D Sunnuntaina oli vähän surullinen olo kun jouduin sanoon heipat Marielle, johon vasta ehdin tutustua, se oli niin kiva tyttö! Vielä surullisempi olo oli sanoa heipat Jennille, mutta onneksi nähdään sitten heti Suomessa :) Olin siis surullinen, väsynyt, koomassa - kovinkin energinen menemään viideltä lastenvahdiksi...

Nyt oon sitten vaan hengannut F:n kanssa, mutta oon myös ehtinyt nähdä Marylandia ja Ankkua - mutta ihan liian vähän. Mä en ole koskaan ollut sellanen nyhvääja enkä myöskään mikään kotihiiri niin musta tuntuu että olen sekoamispisteessä. F:n kanssa on kivaa ja ihanaa mutta mä tarviin hirveästi seuraa mun ystävien kanssa ja myöskin aikaa pois kotoa. F sitten tänään kysy että haittaako jos nään illalla kaveria ja varmaan sitten oisin kotona yötä, sanoin että ei todellakaan haittaa :D Sitten soitin Ankun, Jaden, Meredithin ja Marylandin läpi ja kaikilla oli jotakin muuta. Mutta ehkä on tärkeää välillä olla yksinkin, mä unohdan sen tosi usein koska mua ahdistaa olla yksin enkä tajua mitä ihmiset tekee yksin kotonaan, ja miksi jotkut tekee sitä vapaaehtoisesti

Annoin itselleni luvan jatkaa Harry Potter -maratonia yksin, koska Ankkukin vaan söpöilee. Ankku järkyttyi kun sanoin kerran, että olen nähnyt Pottereista ekan ja tokan, niin me alettiin sitten kattoo niitä. Onhan ne ihan kivoja. Mua pelottaa niissä :D Nyt piti googlettaa ne leffojen nimet että tiedän minkä katon seuraavaksi, what a big fan... 

Huomenna Meredith tulee lounaalle mun luo, sitten myöhemmin on pakko lenkkeillä. Ja Ankkukin vois jo ilmaantua!! Ankku soitti toissapäivänä ja eilen olevansa tosi kipeä, sitten mä tulin yhtäkkiä kipeäksi, mä olin eilen ihan tukossa ja räässä ja pääkivuissa ja toi yks joutu kiikuttaa lääkettä ja kuumaa juotavaa. Niiiin, pointti on se, että ollaan kipeitä samaan aikaan, koska meillä on toisiamme niin kova ikävä. Niin että raahaa Ankku se peppusi tänne. Lauantaina Jade tulee kattoon jotain kamoja mitä voisin sille mielelläni lahjottaa (pakkaaminen on melkein alkanut...) ettei tarvis poiskaan heittää. Katsotaan jaksaisko sitä käydä ulkona... Toisaalta saattaisin tulla vielä kipeämmäksi, mutta toisaalta en kestäisi olla kotonakaan. Jadeeee pidetään vaatekestit ja sitten voin ostaa uuden Passoãn, koska join sen vahingossa lauantaina heh... 

No joo, eipä täällä mitään ihmeellistä tapahtu. Ens viikolla on taas pari lastenhoitokeikkaa ja sitten kesäsäät vois jo hiljalleen alkaa tulla takaisin tai muuten suutun. Tässä muutama kuva lauantailta kun oltiin turisteja ja sitten yksi kuva baarista, joka on varmaan ainut julkaisukelpoinen :D Mutta kuva on mun mielestä ihana, sellanen just live your life and dance :D 












6 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Jeeeee, F kuulostaa hyvältä! ^^ Saat kyllä kertoo kaiken kun kohta nähdään, Lyonia ikävä!

Barrio on kyllä ihana... siis yleensä. Näköjään ei sit aina...! Pus <3

Anonyymi kirjoitti...

hassuu et siel on ollu niin huonoi säitä ku suomes on nyt tosi lämmin :) oot kyl ihan tarpeeks ruskeeks jo onneks :D

Jaana kirjoitti...

puhutko ton jätkän kaa ranskaa? :)

Lotta kirjoitti...

Mia: Joo todellakin kerron kaiken! :) Kivaa kun tuut pian, ehditään vielä jonkun aikaan oleen kaksin! Pitäiskö mennä Barrioon...? :)

Anonyymi: Juuri kuule tuskailin kun rusketus se vaan häviää :D Mutta kivaa että Suomessakin on ollut kunnn helteet, kaippa ne vielä tännekin tulee...

Jaana: Juu :)

sphi kirjoitti...

ihanaa hei! Kuulostaa, että mukavaa on taas ollu. Ja toi kaiffari nimeltä F kuulostaa jänskälle ;>

Toivottavasti kesäsäät palautuu sinne :> (oon kanssa mökillä jä tänään oikeen paleltaa-eilen kyllä vielä oli oikeen hellesää.)

Lotta kirjoitti...

sphi: Hah, no se on aika jänskä ;) Tosin en tykkää siitä yhtään kun se lähti eilen Pariisiin! Mutta on mukavaa, pian nähään <3