10/26/2010

YOUR FRIENDS ARE YOUR WORLD

Huomenna olisi tarkoitus lähteä Pepan (samaisen tytön kanssa olin viime lauantaina baarissa) kanssa shoppaileen Part-Dieulle. Ensin mietin rahatilannetta, joka ei kyllä anna periksi shoppailulle, mutta sitten mietin, että koskakohan olen viimeksi lähtenyt shoppailemaan ja kahvittelemaan kaverin kanssa? Noh, viimeksi silloin kun asuin vielä Suomessa, joten ei tarvinnut kauaa miettiä lähtisikö vai ei :p

Suomessa asuessani näin joka viikko kavereita, ja joskus mun kaikki viikonpäivät oli täynnä kahvittelua, baarissa tanssimista, kaupungilla hengailua, leffailtoja... Ja kun täällä aika menee lähinnä lasten kanssa, oppii kyllä arvostamaan omia ihania ystäviä ja niitä kaikkia ihania iltoja, kun voi vaan tuijottaa telkkaa tai Greyn Anatomiaa sadatta kertaa, tai kun voi laittautua kavereiden kanssa kolme tuntia ja lähteä tanssimaan baariin, voi olla kaverin makutuomari shoppailureissulla tai vaan... olla. Sitä mulla on ikävä; vaan kavereiden kanssa olemista, hengailua. Sitä, että on joku ihana sydänystävä jonka kanssa vaan olla, maata sängyllä ja juoruta. Kaverit, mulla on ikävä teitä <3



kuvat weheartit.com


Eksyin taas vähän aiheesta, piti tehdä postaus shoppailusta :D But my friends are in my heart <3 Tässä postauksessa kuolasin lempivaatteitani ja asusteita syksylle (joista nude tanktop, neule ja pitsipaita on jo löytynyt), mutta pari haluamaani ja tarvitsemaani jäi uupumaan: musta pipo, karvaliivi ja wedget. Näitä silmällä pitäen lähden huomenna shoppailureissulle :)

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

miten ystävystyit tai tutustuit tohon toiseen suomalaiseen lyonissa?

Anonyymi kirjoitti...

eiks sua pelota että sun kaverit voi unohtaa sut? no okei, unohtaa on ehkä väärä sana mutta luuletko kaiken olevan ihan ok kun meet takas?

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Pepa kommentoi joskus kauan sitten mun ekoja postauksia, kun se ei vielä ollut täällä. Sitten mäkin kävin kommentoimassa, sitten juteltiin facebookissa ja sitten oltiinkin jo venäläisessä baarissa vetämässä tequilaa :D Kaunis tarina.

Anonyymi: Jos joku mun kaveri unohtaa mut, niin sitten ei vissiin ole kauheen hyvä kaveri? :D Täytyy toivoo että kun meen takas niin ne vielä moikkaa kadulla ;) Hahah nojoo, mistä mä tiedän minkälaista on kun menen takaisin, mutta tosiystävät "odottaa" mua <3

Anonyymi kirjoitti...

mä kyl joskus repeilen yksinäni ku vastaat niin hauskasti tyhmille anoille :D siis esim sellasille jotka koko ajan kysyy että mitä jos sun kaverit unohtaa sut tai oot itsekäs ku lähet ulkomaille taii oot tunteeton :D sul on hyvä asenne tähä!!

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Hahah :D Oon kyllä joskus itekkin miettinyt, että miten vastaankin niin rennosti, koska osaan kyllä joskus ottaa joitain asioita tosi vahvasti itteeni, mutta kai muita blogeja lukiessa on oppinu sen että jotkut anot vaan on ... ihania <3 :D

Anonyymi kirjoitti...

voisit tehä joskus sellasen kysymyspostauksen, että porukka sais kysellä mitä vaa, ku et hirveesti kerro itestäs/perheestäs/asioistas paljoo :)

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Hmm, mulla on 7 lukijaa (joita en vähättele ollenkaan <3) mutta jotenkaan en usko, että tällainen postaus hirveästi kiinnostaisi tai että saisin paljoakaan kysymyksiä. Kaikkea saa kuitenkin kysellä kommenteilla, mutta jonkinlaisen yksityisyyden haluankin pitää, varsinkin perheestäni (omasta tai au pair) en tule tuskin koskaan mitään sanomaan :) Paitsi mun oma perhe on ihana ja mun au pair -perhe on ihana!! :)

Anonyymi kirjoitti...

blogis vaikuttaa tosi kivalta :)) kauan oot aupairina?

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos :) Vuoden, eli ensi kesään.

Lady Laetitia kirjoitti...

Hyvä tosiaan jos siellä pärjää, vaikka ei ranskaa niin puhukaan. Varmasti hienoa viettää vuosi Ranskassa, saat paljon uusia kokemuksia ja ystäviä :)
Ystävät on kyllä tärkeitä ja heidän merkityksensä huomaa todella, kun ei voi puhua heille joka päivä. Kun olin vaihdossa Italiassa, oli myös mun ikävä ystäviäni välillä, eivätkä he todellakaan unohtaneet minua sillä välin!

Lotta kirjoitti...

Lady Laetitia: Mä olen kyllä todella innoissani täällä, rakastan tätä kaupunkia ja jo nyt tuntuu että oon saanu hienoja kokemuksia. :) Italiassa olisi kyllä ihana käydä! Mä olen kymmenen vuotta sitten ollut Pohjois-Italiassa pienessä kylässä jonka nimeä en muista (kuitenkin lähellä Garda-järveä), mutta muistan että siellä oli ihanaa! Kauan olit silloin vaihdossa? Uskon myös, ettei mun kaverit mua unohda :))

Lady Laetitia kirjoitti...

Neljä kuukautta olin siellä 2008 :) Parhainta aikaa elämässä, kun lähdin oli todella outoa, koska olisin halunnut jäädä mieluummin Italiaan, mutta toisaalta oli ikävä Suomea myös. Saattoi olla Bergamo, missä kävit, se on lähellä Garda-järveä, tosin mä en tiedä onko se pieni kylä, kun siellä käynyt.
Meillä on ollut täällä koulussa paljon vaihto-oppilaita Pariisista, ja on ollut kiintoisaa tutustua heihin. Aitko jouluksi Suomeen vai oletko siellä?

Anonyymi kirjoitti...

ois kiva jos kertoisit miten pääsit aupairiksi ja vähän käytännöntietoa kaikesta järjestelyistä jne ja että miten sun läheiset otti asian:)

Lotta kirjoitti...

Lady Laetitia: Mä en edes halua miettiä miltä tuntuu kun joudun lähtemään! Toisaalta on ihanaa asua suuressa kaupungissa (ja tämä sää, varsinkin keväällä ja kesällä!), mutta toisaalta sitä varmaan jo kaipaa takaisin kotiin, normaaliin arkeen läheisten kanssa:) Mä olen täällä joulun, sillä au pair -äitini työt ei varmaankaan anna periksi lähteä (ja täällähän "meidän jouluaatto" 24.12. on ihan normaali työ- ja koulupäivä) ja lennot on aika kalliita. Sekin vähän jännittää, ilman OMIA läheisiä joulu! Onneksi mä olen joka joulu eri paikassa eikä ole mitään suurempia rutiineja niin ehkä kestän :) Oletko vaihtosi jälkeen käynyt Italiassa?

Anonyymi: Mä en tullut au pairiksi niin kuin monet; minkään järjestön kautta. Mun au pairiksi tuleminen oli pelkkää tuuria; sitä että oon pölpöttänyt jossain illanistujaisissa perhetutuille mun unelmista joskus lähteä ulkomaille opiskelemaan/töihin/mitä vaan. Sain sähköpostia tutun tutulta josko minua kiinnostaisi, ja kiinnosti tottakai! Järjestelyjä ei hirväesti pitänyt tehdä, uusin passin, hankin eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja... pakkasin :D Ja läheiset otti asian hyvin.

Lady Laetitia kirjoitti...

Aivan. Varmaan jännää viettää joulu siellä eri perinteet ym. Mä en ole käynyt Italiassa sen jälkeen. Toki olisin halunnut, mutta olen opiskelija ja matkustus maksaa. Ensi kesänä olis vihdoin haaveena mennä silä olen pian valmistumassa :) Oli myös mun haaveeni mennä juuri Italiaan, ja vaihto-opiskelu kuului koulutusohjelmaani. Ennen sitä en ollut käynyt Italiassa, lähdin yksin enkä osannut kuin pari muuta italiaa ja sielläkään ei puhuta englantia. Sattumalta siellä oli toinenkin suomalainen, jonka kanssa tulin viettäneeksi paljon aikaa :)

Lotta kirjoitti...

Lady Laetitia: Opitko nopeasti italiaa ja muistatko siitä vielä jotakin? Mä odotan sitä että mä alan oppia ranskaa... :p Mua kanssa vähän pelottaa, että rakastun tähän kaupunkiin liikaa, aloitan opiskelut (jos pääsen kouluun) ja sitten ei ole varaa matkustella. Mutta toisaalta, se pitää miettiä niin että jos joskus pääsen tänne takaisin, tulee ihania muistoja ja muistaa kaupungin, samoin kävis varmaan sullekin :) Ihana mennä vähän tuttuun paikkaan! Ja ihanaa että sulla kävi tuuri ja oli joku jonka kanssa viettää enemmän aikaa :)

Lady Laetitia kirjoitti...

Joo, mä opin nopeasti italiaa, muta se meni lähinnä niin että ihmiset pystyivät puhumaan mulle ja mä ymmärsin suunnilleen mitä ne sanoi mulle, mutta mä en osannut itse sanoa mitään muuta kun joo tai ei, niin oli hankala olla puhelias sitten kellekään. Olin niin hämmästynyt siellä kun löysin toisen suomalaisen ja joka kaiken lisäksi puhui italiaa hyvin. Tosin tuosta syystä puhuin välillä vahingossa mun muille kavereille suomea ihan vaan luonnostani,kun unohdin ettei ne puhu suomea sekä pari kertaa englantia mun suomalaiselle kaverille haha! Kävin muuten samantyylisen koulun, mitä sä nyt käyt siellä, missä opiskelin italiaa. Edelleen ymmärrän italiaa, mutta en puhu sitä, ja on hankala pitää yllä kieltä kun sitä ei kuule missään..

Lotta kirjoitti...

Lady Laetitia: Mähän opiskelin yläasteella (pari kurssia) ja lukiossa vähän enemmän ranskaa, mutta jotenkin en osaa pitää sitä minään koska ranskaa ei ole koskaan ennen päässyt käyttämään, joten periaatteessa kaikki tulee nyt ensimmäistä kertaa. Mä olen kyllä huomannut että ajattelen jo kaiken englanniksi :D Sinänsä kiva huomata että sellaiseen pystyy ja puhun vahingossa englantia, mutta olen RANSKASSA joten olisi kiva ajatella ranskaksi... Kai se siitä :)

Maiju kirjoitti...

Voi vitsi, niin jännä lukea ku taas ihan samoja fiiliksiä et piti ihan tulla jakamaan:D Musta tuntuu ihan samalta.. En oo potenu mitään sen kummempaa koti-ikävää (niin ihanaa täällä on) mutta sitä kaipaa et lähellä olis joku joka tuntee sut oikeesti, joku jonka kanssa voi vaan nimenomaan olla.
Välillä on rankkaa ku kaikki pitää rakentaa alusta.. Toisaalta on palkitsevaa ku näkee niin selvästi sen mitä on ITSE saanu aikaan omilla valinnoilla ja uskalluksella..:)

Brrr..taitaa muuten alkaa syksy tännekin koittaa, alkaa kohta olla villasukkia ikävä ;D

Lotta kirjoitti...

Maiju: Mä lähetin viime viikolla äidilleni viestin, josko se vois kutoa mulle villasukat kun tulee tänne ensi viikolla ja se lupautui <3 :D
Mulle tuli ensimmäinen koti-ikäväitkuraivarit viime perjantaina, mutta se oli ensimmäinen itku kahden ja puolen kuukauden jälkeen, joten olin aika ylpeä itsestäni! Ja se on jo ohi, mäkin nautin olostani täällä niin paljon :)
Mutta jos saisi jonkun sydänystävän jonka kanssa jakaa kaikki tämä, istua sohvalla ja katsoa Sinkkuelämää-dvd:itä liikaa, oisin aika onnellinen :)) Oletko sä saanut kavereita?

Maiju kirjoitti...

Joo :) oot kyllä ollu tosi reipas etäsuhteessa ja kaikkee :>
Musta tuntuu, että täällä tunteet menee hullua vuoristorataa (alkaakohan tää ranskalaisten temperamentti tarttua vai mistä on kyse??);joka toinen päivä on maailman paras ja joka toinen sitten hirvein. Välillä tuntuu, että voisin huutaa ääneen turhautumuista millon mihinkin kunnes taas joku ihana asia saa unohtamaan kaiken huonon..

Joo, itseasiassa mulla oli kaks kaveria kylässä 4 pv ajan, lähtivät viime su. Oli ihanaa nähdä rakkaita, mutta jotenkin aika jännät fiilikset. Menee ihan sekasin ku ne tuli tänne mun uuteen arkeen johon ne ei varsinaisesti kuulu. Itselläkin vahvistu tunne, että ihan oikeasti asun täällä.. Sunnuntai oli tietty vähän rankka päivä tyhjässä huoneessa, mutta no jaa..arki jatkuu. En tiiä oonko jotenki tunnekylmä nykyään..:D
Ja ehkä tarkotitkin kavereita täällä (hups). Joo, olen mä niitäkin saanut! Kielikursseilla tutustunu muihin au paireihin, 3 ihanaa tyttöä kaverina<3 Itse taidan olla koko Valencen ainut suomalainen, tai siltä ainakin vaikuttaa..:P

Nauti perheen visiitistä!

Lotta kirjoitti...

Ehkä se on se ranskalainen temperamentti ja tulisuus ;) Vähän ihanaa että sulla on ollut siellä kavereita! Mä saan tänne huomenna äidin, kummitädin, serkun ja serkun äidin ja se on kyllä ihanaa olla läheisten kanssa pitkästä aikaa :) Toisaalta pelottaa, että mites sitten sen jälkeen :D Aiotko muuten käydä Suomessa joskus?
Mä ootan ihan sikana, että mulla alkaa ranskan tunnit (8.11), oon kanssa au pair-ryhmässä ja toivon että siellä on mukavaa porukkaa :)) Osaatko sä jo hyvin ranskaa? Hahah, olin mäkin sitä mieltä, että ei täällä ketään suomalaisia ole, mutta täällä on aika paljon vaihtareita ja opiskelijoita Suomesta :)

Miaw kirjoitti...

Oo mulla on just tollanen karvaliivi mikä on tossa oikeanpuolimmainen! (: Aiva superihana <3 Keskiseltä ostin Tuurista (: Noi kaikki muutkin näyttää olevan keskisellä.. tutun näköisiä ja taisin kokeilla osaa noista siellä :D

Lotta kirjoitti...

Miaw: Mulla ei ole vielä liivi eksynyt vaatekaappiin.. :) Tuo karvaliivi on Michael Korsin mutta niitähän nyt on joka paikassa tällä hetkellä :)