11/03/2010

Vieraita Lyoniin

Olen todella innoissani, koska saan torstai-iltana sunnuntaihin asti vieraakseni äitin (<3), kummitädin, serkun sekä tämän serkun äidin. On ihanaa nähdä läheisiä ja saada viettää aikaa heidän kanssaan! Ja tätä vierailua kun ollaan suunniteltu jo jonkin aikaa, huomaan ajan menevän täällä oikeasti todella nopeasti. Siis nyt on jo marraskuu, miten olen ollut täällä jo kaksi ja puoli kuukautta?

Mä yritän näyttää mahdollisimman paljon - kuitenkin mahdollisimman rennosti - Lyonista muutaman päivän aikana, vaikka se hieman vaikeaa onkin, niin iso kun tämä kaupunki on. Yksi lukija kysyi muutama päivä sitten, että mitä Lyonissa kannattaa tehdä ja tulee nähdä, ja sitä samaa oon miettinyt tässä itsekin :p

Torstai-iltana suunnitelmissani on näyttää hieman tätä meidän kaupunginosaa. Toivon, että sää on meidän puolella ja saisin näyttää kauniin näkymän keskustaan päin. Sitten syödään illallista ja luulenkin, että ilta menee vaan kuulumisten vaihtelussa :) Ja perjantaina pitää näyttää must-see Fourvierin katedraali ja amfiteatteri. Oikeastaan katedraali ei ole se must-see - vaikka kovin kaunis onkin - vaan näkymä katedraalilta kaupunkiin. Siellä jos missä tämän kaupungin voi hahmottaa ja siellä jos missä tähän kaupunkiin voi ihastua. (Kuvia ja lisää tietoa täällä)


Kun perjantaina on näytetty kulttuuria, voi lauantaina panostaa hyvällä omallatunnolla oikeastaan vaan rentoon shoppailuun suurella ostoskeskuksella Part-Dieulla ja Lyonin ostoskadulla Rue de la Républiquella, välillä kahvitellen ihanissa kahviloissa ja syöden jossain ihanassa ravintolassa - joita Lyonissa riittää. Jos sunnuntaina on vielä hyvä sää (googletin juuri säät loppuviikolle ja hyvältä näyttää: +18 perjantaille ja lauantaille!) niin tarkoitus olisi näyttää suuri Tête D'orin puisto (postaus rakkauspuistosta löytyy täältä) vielä ennen vieraiden lähtöä.

Luvassa siis ihanaa seuraa, kaupungin näyttämistä, rentoa viikonloppua, kaduilla kävelyä, shoppailua, viiniä ja juoruilua.


Ps. Muistin, että en pidä ollenkaan blogeista, joista kaikki tieto eli profiili, blogiarkisto, tunnisteet sun muut löytyy aivan blogin alaosasta, koska on rasittavaa rullata alaspäin vaan vaikka etsiessään tunnisteita. Laitoinpa sitten omaankin blogiin nuo kaikki tiedot tuohon oikealle viereen, josta ne näkyvät paremmin :)
Jos ehdin ja jaksan, ajastan pari postausta ajalle, kun mulla on täällä vieraita, mutta katsellaan :)


14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kivaa että saat sinne perhettä/läheisiä! varmaan "jaksaa" taas arkea erilailla. ja uus ulkoasu on kiva

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: No juu, vaikkei täällä mitenkään rankkaa ole, onhan se kiva silti saada rakkaita ihmisiä tänne :) Ja hyvä jos toimii paremmin!

Anonyymi kirjoitti...

uus ulkoasu on paljon parempi, ehkä ennen kuvat sai enemmän huomioo ja nyt tää näyttää samalta ku kaikki muut, mutta ainakin porukka näkee paremmin mistä kaikesta oot kirjottanu jnejne:)

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Mua harmittaa kanssa sama asia, eli vaikka ulkoasu on lukijoille "helpompi", silti kuvat ei näytä yhtä hyviltä kuin ennen, kun niillä oli kaikki tila "itsellään" :/ Mutta Bloggerilla ei hirveästi noita mallivaihtoehtoja ole!

Linda kirjoitti...

vitsit näyttää tosi tunnelmalliselta kaupungilta!!

Lotta kirjoitti...

Linda: Lyon ON :) Rakastan tätä kaupunkia juuri sen takia, että täällä on pidetty kaikki vanha eikä täällä näe esimerkiksi pilvenpiirtäjiä. Eroaa muista miljoonakaupungeista :)

Anonyymi kirjoitti...

tuleeks sun poikaystävä ollenka tonne??

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Juu, tammikuussa pariksi viikoksi :)

Anonyymi kirjoitti...

voisitko kuvitella jääväsi Lyoniin? esim opiskeleen? :)

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Voisin :)

Anonyymi kirjoitti...

eiks se ois liikaa suhteelle..? siis jäädä vielä sinne vuodenki jälkee?

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Tuossa kysymyksessä kysyttiin "Voisitko kuvitella --" joten voisin KUVITELLA. Eihän sitä tiedä tapahtuisiko niin kuitenkaan. Ja ehkäpä voisinkin olla ihan hirveä tyttöystävä ja raahata poikaystäväni tänne mukaan?! Hahah, no mutta en todellakaan tiedä ensi vuoden suunnitelmistani tämän vuoden jälkeen yhtään mitään, joten.. kaikkia ajatuksia otetaan vastaan :p

Anonyymi kirjoitti...

vau, hienoja kuvia, ois kyllä hieno päästä käymään tuolla :) paljonko maksaa lennot Suomesta?

Lotta kirjoitti...

Anonyymi: Hinnat vaihtelee, mutta ne pyörii suurinpiirtein 200 eurossa. Tänne ei tule suoria lentoja, siksi kai hieman kalliimmat kun muualle Eurooppaan :/ En tiedä saisiko halvemmalla jos ottaisi erikseen suoran halpalennon jonnekin Eurooppaan (Amsterdam, Pariisi, Frankfurt jne.) josta sitten ottaisi lennon tänne. Poikaystävä kuitenkin löysi tammikuulle 140 euron lennot, jotka ei kyllä ole tänne kalliit :)